Niagaran putoukset

No niin!

Pitkästä aikaa taas täällä! Minun piti kirjoitella tuosta meidän Niagaran reissusta jo aikoja sitten mutta sitten alkoi koulu ja vapaa-aika hupeni oleattomiin. :'D Nyt minulla on kuitenkin lukuviikko (lue: lomaviikko), joten ajattelin käyttää aikaa vähän kokemuksien rustailuun.

Näin ensi alkuun on pakko sanoa, että Niagaran putoukset oli aivan älyttömän hieno paikka! Olimme siellä siis yhden yön, jotta pystyimme seikkailemaan mahdollisimman paljon. Torontosta käsin sinne pystyy tekemään myös päiväreissuja ja nyt vuodenvaihteen jälkeen avattiin myös uusi junalinja, joka menee sinne suoraan. Reissaaminen sujuu näin ollen siis huomattavasti nopeammin. Suunnittelimmekin Kain kanssa, että menemmä käymään uudestaan sitten keväämmällä ja teemme nimenomaan päiväreissun. Sitä odotellessa!

Joka tapauksessa! Matka Niagaran putouksille täältä Barriesta vei noin neljä tuntia, vaihtelua bussien ja junien välillä. Matka sujui kuitenkin leppoisasti hyvässä seurassa ja ilmakin oli hyvä. Saavuimme määränpäähän puolenpäivän jälkeen. Niagara Falls -niminen kaupunki, jossa olimme oli varsinainen viihdekeskus. Heti tuli mieleen mini Las Vegas. Porukkaa oli paljon ja erilaisia kohteita laidasta laitaan. Hotelli oli myös oikein hyvä (Travelodge). Se sijaitsi aivan kaupungin keskustassa eikä putouksillekaan ollut pitkä matka. Suunnitelmana oli mennä katsomaan noita mahtavia putouksia pimeän tullen, koska olimme kuulleet niiden olevan valaistu erittäin näyttävästi (spoiler alert: niin olikin!)

Ensimmäisen puoliskon päivästä käytimme kaupungin tutkimiseen. Ei tarvinnut edes hirveän paljoa ydinkeskustassa kävellä niin tuli jo vaikka mitä vastaan dinosaurusminigolfista maailmanpyörään. Päädyimme kokeilemaan 4D-teatteria, 4D zombieräiskintää, Nightmares Fear Factorya (AIVAN PARAS) sekä maailmanpyörää. Suosittelen lämpimästi. Itse en hirveän herkästi kauhun ystävänä elokuvista ja peleistä säiky mutta tuo Fear Factory sai kyllä sykkeet nousemaan ja äänihuulet väräjämään kiljumisesta. Mikä parasta, kierroksen jälkeen sai lunastaa itselleen varsin edustavat valokuvat. ;)


Tässä meidän edustavat kuvat. X'D

Sitten itse putouksiin! Tätä ennen olin nähnyt putoukset vain television välityksellä mutta siitä ei saa lähellekään oikeaa käsitystä tuon paikan komeudesta. Putouksethan ovat jakautuneet Kanadan ja Yhdysvaltojen välille, joista isoin Horseshoe Falls on kummankin puolella ja kaksi pienempää Yhdysvaltojen puolella. Kaksi suurinta näkyi kuitenkin paremmin kuin hyvin Kanadan puolelle. Tuon valtavan vesimassan jyly oli jotain aivan sanoinkuvaamatonta. Se tuntui luissa ja ytimissä asti. Siinä vieressä seisoessa tunsi itsensä aika pieneksi. Kuten tosiaan aiemmin mainitsin, putoukset oli valaistu oikein näyttävästi ja värit vaihtuivat tasaiseen tahtiin. Ne valaisivat myös paikalla leijailevan vesisumun, mikä loi aivan omanlaistaan tunnelmaa. Olimme Kain kanssa ostaneet liput päästäksemme kierrokselle putouksen taakse (SIIS TAAKSE!!!!). Pienen seikkailun jälkeen löysimme oikealle paikalle (mainittakoon myös, että oikean reitin löytäminen itse putouksille oli haaste, kiitos ei niin käytännöllisen Google Mapsin...). Siellä sitten näytimme lippumme ja meidät vietiin hissillä alas. Saimme omatoimisesti kulkea merkityillä alueilla, mikä oli aika siistiä. Yksi alue oli suljettu talven takia, mutta muihin paikkoihin sai mennä. Päästiin näkemään vesiputous ihan parin metrin päästä ja siellä se jyly vasta kova olikin. Parissa kohtaa pääsi myös seisomaan vesiputouksen taakse (aidan takana tietenkin). Se oli valehtelematta yksi elämäni hienoimmista kokemuksista. Jos koskaan eksytte tänne päin palloa niin suosittelen ehdottomasti käymään näillä putouksilla!

Nyt "hiukan" lisää kuvia! Seuraavaan kertaan! :D




























Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kurssit ja opetuskulttuuri

Välipäivitys

Pankkitili ja sen avaaminen