Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Välipäivitys

Kuva
No mutta hei!  Kyllä, se olen minä, täällä taas! Yli vuoden tauton jälkeen, mutta silti. Tämä tietää siis lyhyttä välipäivitystä. Vaihdostani on jo tovi jos toinenkin mutta olen vihdoin ja viimein saanut motivaationi takaisin tämän blogin kirjoittamiseen. Tarkoituksena on kirjoittaa vaihtojutut loppuun ja tehdä tilaa uusille Kanadan seikkailuille! Olen nimittäin taas matkannut pitkästä aikaa takaisin Kanadaan, kahdeksi kuukaudeksi tällä kertaa. Pitkän ja tuskallisen prosessin jälkeen sain kuin sainkin matkustusluvan sen jälkeen, kun Kanada höllensi matkustussäädöksiään. Ai että tätä koronaa.  Joka tapauksessa! Ajattelin nyt näin ensiksi hoitaa loput näistä vaihtokertomuksista ja reissuista läpi. Näiden asioiden muisteleminen on aina mukavaa! Sitten, kun ne on hoidettu pois alta, aloitan uusien seikkailujen kirjaamisen. Mietin, että voisi olla aika jännää esimerkiksi kertoa tästä koko matkustuslupaprosessista sun muusta. Katsotaan, että mitä keksin!  Tämä taitaa olla tässä tältä e